Helsingin seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston kokouksessa 26.10.2023 päätettiin lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteista vuosille 2024-2027. Kirkkovaltuusto päätti jakaa lähetystyön määrärahat lähivuosina neljän virallisen lähetysjärjestön kesken, viisi jää ilman tukea.
Määrärahojen jakaminen kirkon lähetysjärjestöille on ehkäpä yksi kaikkein eniten seurakuntayhtymän päättäjiä jakavia asioita. Tulkaa kaikki -liike, jota Kotiseurakuntana Paavali -ryhmässä myös edustamme, on ajanut pitkään rahojen jakamista ainoastaan sellaisille tahoille, jotka noudattavat toiminnassaan yhdenvertaisia periaatteita. Järjestöt, jotka vastustavat naispappeutta sekä eivät toiminnassaan kohtele seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä yhdenvertaisella tavalla, eivät mielestämme ole tahoja, joita yhtymän rahoilla tulisi tukea.
Käsiteltävässä kohdassa kiteytyy erittäin konkreettisesti se, miksi seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää. Sillä on nimittäin todellakin merkitystä, ketkä valtaa kirkossa käyttävät.
Yhteisen kirkkoneuvoston pohjaesityksen mukaisesti kokouksessa rahoja myönnettiin Suomen Lähetysseuralle, Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Pipliaseuralle ja Medialähetys Sanansaattajille (Sansa). Yhtymän jakamien määrärahojen ulkopuolelle päätettiin jättää Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), sen ruotsinkielinen sisarjärjestö Svenska Lutherska Evangeliföreningen (SLEF), Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys (SEKL), Lähetysyhdistys Kylväjä sekä viime vuonna perustettu Evankelinen Lähetysyhdistys ELY.
Päätöksen takana on järjestöjen suhtautuminen naispappeuteen sekä esimerkiksi seksuaalisuuden moninaisuuteen. Taustoitus päätösesityksen takana oli huolellisesti tehty. Järjestöille oli lähetetty kysymyspatteristo, joihin vastaamalla saatiin kattava kuva järjestöjen toiminnasta sekä arvoista.
Kaksituntinen keskustelu valtuustossa oli sävyltään syyllistävä ja uhriutuva.
Esimerkiksi valtuutettu Heikki Pynnönen koki tarpeelliseksi tuoda puheenvuorossaan esille, että “on ollut havaittavissa, että valtuustossa on ollut aika ehdottomia näkemyksiä”, viitaten Tulkaa kaikki -liikeen valtuutettujen ehdottomuuteen seisoa yhdenvertaisuuden takana. Voisihan sen ajatella toisaalta niinkin, että on aika ehdoton (ja myös lain vastainene) näkemys myös olla hyväksymättä muita kuin miehiä papeiksi.
Keskustelussa pohjaesityksen vastustajien keskeinen argumentti tuntui olevan se, että yhdenvertaisuutta vaatiessaan Tulkaa kaikki -liike syyllistyy syrjintään kirkon sisällä. Argumentti on luonnollisesti ontuva. Valtuutettuja myös vaadittiin “hyväksymään erilaiset mielipiteet silloinkin, kun niistä ei ole samaa mieltä”. Mutta onko tosiaan niin, että pitää hyväksyä sellaista, joka syrjii ja asettaa kirkon jäsenet keskenään eriarvoiseen asemaan? Ehdottomasti ei, ja syrjinnän kitkeminen ja vastustaminen ei missään nimessä ole syrjintää.
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti lopulta määrärahoista yhteisen kirkkoneuvoston pohjaesityksen mukaisesti: noin kolme neljäsosaa valtuutetuista äänesti sen puolesta. Järjestöjä, jotka eivät sitoudu yhdenvertaisuuden edistämiseen, ei siis tueta. Päätöksessä ja siihen liittyvässä kiistassa onkin kyse lopulta siitä, että valtuutetut ovat perin eri mieltä siitä, mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa:
“Yhdenvertaisuuden edistämisessä on kyse siitä, että syrjintään puututaan, sitä ehkäistään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, ja näin pyritään turvaamaan ihmisten tosiasiallinen yhdenvertaisuus.”
Ja näin siihen puututaan, vaikka se tuntuisi toisista pahalta.
Lue myös Kirkko ja kaupunki -lehden juttu aiheesta.
Salla Merikukka
Kirjoittaja on uskovainen feministi, Paavalin seurakuntaneuvoston sekä Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.
Kotiseurakuntana Paavali 